![]() |
||
![]() |
![]() |
|
KAMARA:
Juha Minkkinen - Laulu, Kitara, Närästys HISTORIAKamaran juuret ulottuvat aina vuoteen 2000 saakka, jolloin Juha Minkkinen ja Tuomas Janhunen perustivat Kamara-yhtyeen esiasteen, Lumessakahlaajat-coverbändin. Laulaja-kitaristi Minkkisen ja kitaristi Janhusen lisäksi porukkaan kuului alussa erinäisiä muusikonalkuja. Lopulta yhtyeen kokoonpano vakiintui nykyiselleen basisti Henri Lehmosen, kitaristi Jaakko Minkkisen ja rumpali Jaakko Silvastin astuttua remmiin mukaan. Suomimetallicoverit jäivät taakse muutamien keikkojen jälkeen, jolloin bändi alkoi työstämään omaa biisimateriaalia. Ensimmäinen demo tehtiin Lumessakahlaajat-nimen alla ja tyyliin: "kuhan pidetään hauskaa ja kokeillaan". Neitsytdemolle tarttui yhteensä kolme omaa kappaletta ja yksi cover -vetäisy, jotka nauhoitettiin Jyväskylässä Studio Watercastlella. Tämäkin VieläLumessakahlaajat lähti nauhoittamaan toista demoaan syksyllä 2003 samaiselle Studio Watercastlelle. Tällä kertaa hommaan panostettiin enemmän ja se tuottikin tulosta. Seinäjokelainen levy-yhtiö Firebox Records kiinnostui kyseisestä äänitteestä ja eipä aikaakaan kun viisi kappaletta sisällään pitävä Tämäkin vielä -EP julkaistiin maanlaajuiseen levitykseen maaliskuussa 2004. Yhtye muutti myös samalla nimensä Kamaraksi. Keikat sekä oudot aamuiset päänsäryt alkoivat lisääntymään, paitamyynti polkaistiin käyntiin ja Kamara ylsi myös radioaalloille. Festareitakin bändi ehti ep:n osalta kiertää, muun muassa Kauhajoen Nummirockissa ja Suonenjoen Jörisrockissa. Kamara ei silti jäänyt paikalleen ihmettelemään, vaan yhtye keskittyi jo uusien kappaleiden treenaamiseen ja aloitti uudet studiosessiot syksyllä 2004. Kevättalvella 2005 bändi pääsi taas äänityspuuhiin. Synti, Tuomio, KatumusSynti, Tuomio, Katumus -pitkäsoitto kasattiin parissa viikossa Watercastlen uumenissa, Arttu Sarvanteen valvovan silmän alla. Levylle päätyi yhteensä 11 raitaa, joista pari sai osakseen jopa radiosoittoa. Levyn tiimoilta Kamara kiersikin Suomea sitten lähestulkoon koko loppuvuoden ja keikkasaldo näyttikin lopulta pariakymmentä. Seuraavana vuonna oli tarkoitus hieman levähtää ja jälleen ryhtyä visioimaan ja nauhoittelemaan seuraavaa pitkäsoittoa... Tyrannia
Vuoden 2006 -alkuun suunniteltu keikkabreikki venähtikin sitten oikein kunnolla, jos lukuun ei oteta paria pistokeikkaa sekä minikiertuetta nimeltään Vituiks män -kesäkiertue 2006. Yhtyeen aika kului lähinnä uutta albumia demotellen ja demoilla levy-yhtiöitä metsästellen. Vuodet vierivät, demoja kertyi eikä julkaisijaa löytynyt.
Viimein loppuvuodesta 2008 Kamara taltioi Watercastlella 11 uutta rallia, joista oli tarkoitus karsia kasaan uusi pitkäsoitto. Kaiken säätämisen ja vatvomisen jälkeen yhtye päätti julkaista uuden albumin nimeltä Tyrannia omakustanteena.
Juha Minkkinen, 31.3.2010 |
||